enkeleistä
Vironkielinen sana 'ingel', kuten myös suomenkielinen 'enkeli', on kreikkalaista alkuperää (angelos - lähettiläs). Viron kieleen sana tuli saksasta (der Engel) ja englannin ja ranskan kieliin tämä nimisana on tullut kreikan kielestä (angel, ange).
Enkelit eivät ole yksinomaista kristinuskolle ja kristittyjen enkelit ovatkin peräisin Vanhasta testamentista, jossa nämä olennot ilmestyvät ihmisille silloin, kun Jumalalla on tärkeää kerrottavaa juutalaisille.
Raamatussa (kuten myös koraanissa) enkelit ovat osa Jumalan palveluskuntaa. Viisaana johtajana Jumala on luonut enkeleistään todellisen armeijan, joka lähetetään taisteluun oikealla hetkellä. Kuten armeijassa yleensä, myös enkeleiden joukossa on omat kenraalinsa. Näistä voidaan mainita kolme tärkeintä: arkkienkelit Mikael, Rafael ja Gabriel.
Pyhä Mikael kuvataan yleensä haarniskassa, kädessään miekka tai keihäs, jolla hän surmaa lohikäärmettä muistuttavan olennon, joka puolestaan symboloi pahaa. Perinteisessä virolaisessa kalenterissa tällä pyhimyksellä on oma juhlapäivänsä, 29. syyskuuta juhlittava Mihklipäev (vrt. suomalainen Mikkelin päivä), josta on peräisin myös syyskuun vanha virolainen nimi 'mihklikuu'. Aikoinaan Virossa syyskuussa syntyneille poikalapsille annettiin usein nimeksi Mihkel.
Arkkienkeli Rafael esiintyy ainoastaan apokryfisessa Tobiaksen kirjassa, joka ei enää sisälly protestanttiseen Raamattuun. Rafael on hartaan uskovaisen Tobiaksen ja hänen poikansa nokkela tiennäyttäjä heidän ihmeiden täyttämillä matkoillaan. Louvre'sta löytyy myös Rembrandtin upea maalaus "Arkkienkeli Rafael hylkää Tobiaksen". Vasemmalla maalauksessa näkyy polvistunut Tobias kunnioittamassa ilmaan noussutta siivekästä olentoa, joka vasta vähän aikaa sitten oli miehen ja hänen perheenjäsentensä toveri. Maalauksessa vallitsee hämmentynyt ilmapiiri: Tobiaksen vierellä seisova poika, kaksi naista hänen takanaan ja erityisesti uskonmiehen niskaan hypännyt koira, joka ihmisten tavoin on ymmällään, miksi heidän seurassaan olleella ihmisellä on nyt siivet ja hän lentää ilmassa.
Juuri tällaisina olemme tottuneet kuvittelemaan enkelit. Aina ei ole kuitenkaan ajateltu näin. Juutalaisille enkeli oli yksinkertaisesti kaunis, parraton nuori mies, äärimmäisen puhdas (kokonaan valkeaan pukeutunut), jolla yleensä oli pitkät, puhtaat hiukset. Tuohon aikaan aviorikoksen suorittaneet naiset kivitettiin kuoliaaksi, juutalaisnaisten ainoa selviytymiskeino tällaisessa tilanteessa oli yleensä tunnustaa, että eräänä yönä, aviomiehen ollessa poissa, heidän luonaan oli vieraillut enkeli. Tällaisista tapauksista kertovat Vanhan testamentin lisäksi myös kristittyjen pyhät kirjoitukset.
Eriomainen esimerkki löytyy Luukkaan evankeliumin alusta, jossa kerrotaan Johannes Kastajan syntymästä. Johanneksen vanhemmat Sakarias ja Elisabet olivat hyvin iäkkäitä ja hedelmättömiä. Arkkienkeli Gabriel kuitenkin ilmestyi heille, jonka jälkeen Elisabet jäi raskaaksi. Kyseessä on sama Gabriel, joka vieraili myös Neitsyt Marian luona ennen hänen raskauttaan. Marian ollessa eräänä päivänä yksin kotona, avoimesta ikkunasta tuli hänen luokseen kuvankaunis nuori mies, joka sanoi: "Älä pelkää Maria, sillä sinä olet saanut armon Jumalan edessä! Ja katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus".
Taiteessa arkkienkeli Gabriel kuvataan kaikissa Marian ilmestystä kuvaavissa kohtaukissa pitkähiuksisena, kuvankauniina nuorena miehenä, jolla on suuret siivet. Kuten aiemmin sanottu, juutalaisten enkeleillä ei koskaan ollut siipiä. Mutta mistä nämä siivet ovat oikein peräisin?
Siivekkäät jumalat tai heidän saattajansa ovat täysin pakanallinen ilmiö. Taiteesta tutut enkelit ovat saaneet siipensä Antiikin Kreikan voitonjumalattarelta Nike'ltä (ks. Louvre'n pääsisäänkäynnin luona olevaa kuuluisaa siivekästä Nike'n marmoripatsasta ). Pienempien enkelihahmojen (kerubit) siivet ovat peräisin kreikkalaisten Erokselta (roomalaisten Amor, myös Cupido), joka oli Afroditen (Veenus) ja Areksen (Mars) poika. Hän oli nuori ja ihmeellisen kaunis äidin saattaja, siivekäs jousiampuja, jonka nuolet sytyttivät rakkauden liekin miehen ja naisen ja myös miesten ja naisten välille. Eroksen nimestä ovat peräisin myös sanat 'erotiikka' ja 'eroottinen.
Hellenismin myötä Eros nuorentui entisestään. Eros oli levoton ja rohkea veijari, joka kiusasi nuolillaan jumalia ja ihmisiä. Eroksen kaksoisolennot olivat eeroksia; näitä alastomia siivekkäitä pikkupoikia kuvattiin 400-luvulla ennen ajanlaskumme alkua rakkaudenjumalaa joukoittain saattavina seuralaisina. Poikkeuksellinen näkemys antiikin ajan enkeleistä oli italialaisella taiteilijalla Caravaggiolla. Tähän voi tutustua katselemalla Berliinin taidemuseossa Caravaggion pahamaineista AMOR VICTORIOUS -teosta, joka sopisi myös tämän kirjoitelman otsikoksi.
Myös pahoja enkeleitä löytyy ja nämä tunnetaan yleisimmin demoneina. Kristinusko piti kaikkia pakanallisia jumalia pahoina demoneina, joskin Vanhassa testamentissa demoneita ovat enkeleitä, jotka kapinoivat Jumalaa vastaan. Uudemman ajan taiteessa myös demonit ovat siivekkäitä. Nämä enkelit kuvataan yleensä pahoina henkinä. Demonin vironkielinen nimi onkin 'kuri vaim (pahahenki)' tai 'paharet (paholainen)'. Tästä huolimatta sanalla ENKELI on kielessämme positiivinen konnotaatio.
Miltei kaikista eurooppalaisista kielistä löytyy seuraavia vakiintuneita ilmaisuja: 'enkelimäisen kaunis', 'hänellä on enkelin ääni', 'hän on suorastaan enkelimäinen’ jne. Lisäksi meillä kaikilla on oma suojelusenkelimme! Kukapa meistä ei toivoisi juuri tänä iltana, tässä kahvilassa tai baarissa, kohtaavansa OMAN ENKELINSÄ, jonka läheisyys, kuiskaus, kosketus poistaa arjen murheet, antaa voimia ja uskoa siihen, että juuri oman ENKELIN kanssa alkaa uusi vaihe elämässä.
Unohtumattomia elämyksiä toivottaa,
Enkelisi